torstai 26. heinäkuuta 2012

Oli kertomus kauneimmillaan

Eräänä keskiviikkoiltapäivänä päättivät prinsessat Suvi ja Sanni sekä Annina-ballerina lähteä skoottereilla ihmettelemään luontoa ja ottamaan valokuvia. Niinpä he tapasivat K-Kaupalla ja Suvi sai mainion idean, ja käski ystäviään seuraamaan häntä.
He matkasivat pitkän pitkän matkan halki Mietoisten ja ylittivät krokotiilejä kuhisevan Kustavintien. He jatkoivat matkaansa valkeilla ratsuillaan ja päätyivät paikkaan nimeltä Pikisaari.
*

*Kirjoittajan huomautus: Seuralaiseni eivät ihan välttämättä halunneet kuviansa tähän postaukseen, joten skippasin kuvat joissa he ovat. Nämä kuvat ovat lisäksi erit. hyv. muokattuja.












Pian alkoi nälkä kurnia ja puhelimeenkin oli ilmestynyt 1 uusi viesti. Viesti oli saapunut Prinssi Mikalta, joten pikimmiten sovimme tapaamisen eräälle huoltoasemalle. Niimpä karautimme kohti huoltoasemaa alittaen erittäin pelottavan valtatien nro 8 (ja on muuten asuinpaikasta kiinni kutsuuko sitä Rauman-, Porin-, vai Turuntieksi, joten puhuttakoon täten tiestä nro 8).

*ruokailua*

Kun vatsat olivat täyttyneet ei huvittanut vielä lähteä kotilinnoihin, vaan suuntasimme Suvin kesärésidenceen syömään marjoja ja viettämään ah-niin-ihanaa luppoaikaa. Niin ja valokuvaamaan
*
*ps. Prinssi Mikalta ei kysytty lupaa kuvan julkaisemiseen. Hups



Nyt lähti sano Annikki Tähti, ainakin PV ja mopojutut lapasesta



Prinsessa Suvinkin skootteri oli hieno kuvausrekvisiitta. Niin ja kypärät ovat nykyajan prinsessasaduissa aina näkymättömiä.

Mukavat päivät päättyvät aina päänsärkyyn, joten niimpä prinsessa Suvi suuntaa onnellisena ja iloisena nukkumaan, jotta huomenna jaksaa karauttaa kurpitsavaunuilla ostoskeskukseen ja perjantaina kohti Poria!

PS.
Kaikki elävät onnellisena loman loppuun saakka.

The end

3 kommenttia:

Kommenttisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen ja kaikkiin julkaistuihin kommentteihin vastataan! :-) Muista hyvä mieli ennen kuin kirjoitat! :-)