maanantai 4. maaliskuuta 2013

Tule jo, kevät

Nojoo että sellanen viikonloppu, luvatut postaukset ei vieläkään ole siinä mallilla että julkaisisin, koska en oo saanut aikaiseksi tarpeeksi kivoja kuvia kohtaamaan tarvettani. Tässä nyt kuitenkin vähän pinnallisempaa ja ajakohtaisempaa tekstiä ja kuvia.

Mummi on nyt saatettu taivaan kotiin kyynelin. Tulin miettineeksi että vaikka olen aina hyväksynyt vanhan, sairaan ihmisen poisnukkumisen, ja vaikka aika sellaiselle on aina väärä, mummi lähti täältä mun kantilta katsottuna juuri silloin, kun itse olen pohtinut lapsuutta ja isovanhempia - numeraalinen aikuisuushan on enää alle sadan päivän päässä. Lapsuusmuistoja palaa mieleen päivittäin, mummin mansikkamaa ja kesät heidän kotona. Enkä edes haluaisi ajatella kuinka pahalta äidistä tuntuu. Omalla tavallani yritän puskea äitiä elämässä eteenpäin, vaikka se meinaakin mun kohdalla lähinnä edelleen päätöntä menoa ja tuloa...

Lauantai menikin sitten illan puolesta vähän lasten kanssa ja sitten herkutellen (ou nou). Tänään sunnuntai alkoi jälleen niin ikään Leevin kanssa ja sitten lähettiin pienelle ajelulle.

Illalla värkkäsin myös uudet kynnet ja en oikein tiedä teinkö virheen vai en...
Klikkaa kuvaa suuremmaksi!!
En oikein tiedä toimiiko toi uus IsaDoran väri näissä vai oonko mä vielä niin paska levittää tota väriä kun sen piti töpätä noihin mustiin tippeihin... PITIPITI, oikeasti!







IsaDoran kaupanpäällisinä sai tollaisen pienen mascaran, jonka laitan testiin aamulla. 




Mun uus ruokarakkaus on ehdottomasti SUBWAY! Ja steak&cheese, minähän en siipikarjaa syä. Piste.



Kiva pikku naama siinä joo



Justiiin kehuin saamiani ja vanhoja käsirasvojani mutta tää ei vaan voinut olla tulematta mun mukaan, tuoksuu todella hyvälle ja maksoi 4 euroa!


Ja tässä vielä uusi lompakko keväälle. Ihanan värinen!
Glitter 12€


Nyt on pakko sanoa hyvää yötää....

2 kommenttia:

  1. kantsii subissa okeilla myös sitä salaattivaihtoehtoo, om nom nom herkkua sekin! :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai taivas mahtaakohan paatuneesta lihansyöjästä olla siihen..

      Poista

Kommenttisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen ja kaikkiin julkaistuihin kommentteihin vastataan! :-) Muista hyvä mieli ennen kuin kirjoitat! :-)