sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Summerish week

Heips!
kirjoiteltu aamulla 3.5.2013
Hauska, mutta kiireinen viikko takana. Koulussa on ollut pukeutumisviikko, ja joka päivä on ollut eri teema.
Sunnuntaina tultiin Pohjanmaalta, maanantaina olin ratsastamassa, tiistaina vietettiin porukalla vappua, keskiviikkona käytiin vapputorilla, eilen oli koko päivä koulua, autokoulua ja käytiin katsastamassa uusi Raisioon avattu Kodin1. Tänään perjantaina on tarkoitus käydä taas Turussa ja tavata ystäviä. :)

4.5.2013
Muutama kuva kuluneelta viikolta! Enempää ei oo, kieliiköhän siitä että tais olla kivaa :P

Lähdössä vapun viettoon :)

No comments :P

Keskiviikon vappumarkkinoilla:)





Kesän ekat herneet ja mansikat... Herneet oli kyllä pienoinen pettymys..


Tivolissa :--)

Tivoli oli hauska kokemus, vaikka ensimmäinen kerta vasta nyt täysi-ikäisyyden kynnyksellä :D

5.5.2013
Nukkumaankin vois tietty jossain kohtaa mennä, mutta palasin nyt tekemään postauksen loppuun VIHDOINKIN. Eihän tähän mennyt kuin kolme päivää? :D Hohhoijaa.
Torstaina istuin lempparikampaajan tuoliin ja pohdittiin mun tukkaa. Noh, tänään (no lauantaina, eilen) kävi näin:


Olen siis siirtynyt takaisin syntisten joukkoon, tällä tukallahan ei taivaaseen päästä ;)

Tänään käveltynä semmonen 2,5 kilometriä. Vähän mutta mielekkäästi ja murun kanssa tottakai. Niin ja kaveritkin kävi meillä vähän pelailemassa kerrankin, se oli kivaa! :) 

Oonko mä ainut jonka mielestä kaikki muu paitsi kesä ja sen odottaminen on ihan kakkaa? Nimim. En Jaksa Keskittyä Kouluun enkä kyllä oikein tähänkään, apua :D Noh, ehkä saisin jotain kivaa aikaiseksi blogiin vaikkapa ensi viikolla?? Ehkä...


8 kommenttia:

  1. Kivat hiukset Suvi !! :)) mulla on kyl sama, ettei jaksa kouluun kyllä yhtään keskittyä :Dd

    VastaaPoista
  2. Uus hieno tyyli ainakin blogissa! =)
    Ja noi hiukset on tosi hienot ja mul on just itelläkin ihan sama olo, et ei jaksais yhtään enää koulua ku koko vuoden paiskinut töitä kuin hullu. Ja nyt niitä koulutehtäviä sit just oliski...

    VastaaPoista
  3. Kivat hiukset! :) vitsit kun rupes tekemään mieli mansikoita kun näin ton kuvan! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti ^^ Näis onkin ylläpitäminen, mut mitä pienistä :D
      Joo no mut mä ainaki odotan seuraavaks kotimaisii :I Olihan noi isoja ja silleesti, mut ... kyl se oma maa on mansikka. Toi oli lähinnä mustikka från Espanja.

      Poista

Kommenttisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen ja kaikkiin julkaistuihin kommentteihin vastataan! :-) Muista hyvä mieli ennen kuin kirjoitat! :-)