maanantai 3. kesäkuuta 2013

2O days

20 päivää Tukholman matkaan.
Se on joidenkin mittapuulla hyvin pieni, lyhyt matka, mutta minulle se on korvaamaton vaikka kestääkin 3 päivää. Se on minulle melkein kesä(kuun) kohokohta. Yrittäjäperheen on vaikea irrota yrityksestä kovinkaan pidemmäksi aikaa. 

Matka etenee siten, että sunnuntaina ajamme Helsinkiin ja sieltä lähdemme Viking Linella Tukholmaa kohden. Maanantai päivä vietetään Gamla Stanissa ( koska <3 vanhat kaupungit ) ja sitten palataan tiistaina takaisin Helsinkiin :) Eli perus päivä Tukholmassa-risteily. Turustakin voisi lähteä, mutta siellä laiva ei odota satamassa joten kaiken tavaran joutuisi raahaamaan mukaansa. Helsingissä laiva odottaa päivän eikä sieltä ole pakko edes poistua päivän ajaksi.

Koska olen muutaman vuoden jo odottanut pääseväni tällaiselle matkalle, on muutama asia, jonka haluan tehdä matkan aikana/ennen sitä/jälkeen.


Pyörin tänään muutamia hukkahetkiä Turun keskustassa ja poikkesin Akateemiseen Kirjakauppaan pakoon hirveää hellettä. Bongasin sieltä ylläolevan valokuva-albumin jolla oli hintaa vaivaiset 3,50€. Se lähti mukaani. Siinä on 36 taskua, ja aion mitä luultavimmin täyttää sen osittain kuvin, osittain muilla muistoilla matkasta (maihinnousukortit ym.) Pitää vain askarrella muutama 10x15 pahvikortti, johon liimailla pienempiä muistoja. :-) 

En tiedä mikä fiksaatio minuun on iskenyt, mutta tällaisen "spesiaalimman" idean sain; hommaan matkaa varten kertakäyttökameran, jonka vien heti palattuamme kehitettäväksi. :-)

Ja sen kameran kuvat sitten päätyvät soveltuvin osin albumiin. :-)

Tämä matka on samalla minun 18-vuotissyntymäpäivälahjani ja perheeni hetki juhlia sitä yhdessä. Mukaan lähtevät isi, äiti ja Arttu. Toki isosisko lapsineen (näihin lasketaan myös aviomies) olisi ollut mukava lisä, mutta sitten olisi juhlapuoli ollut huomattavasti erilainen, joten ehkä lapsiystävällisempi matka tehdään muulloin. :-) Nyt on ison lapsen aika juhlaan.


Olen jo viikkokausia miettinyt esim. vaatteita ynnä muita matkalle, ja matkan johdosta varannut kampaajan edeltävälle viikolle...  Todennäköisesti näen hirmusti vaivaa sadepäivän varalle, eheh :D

Odottavan aika on pitkä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen ja kaikkiin julkaistuihin kommentteihin vastataan! :-) Muista hyvä mieli ennen kuin kirjoitat! :-)