tiistai 2. heinäkuuta 2013

HEL-STO-HEL

Kotiuduttu on!
MISTÄ - Päivä Tukholmassa-risteily Helsingistä
MILLÄ - Viking Line, M/S Mariella
MIKSI - syntymäpäivälahja vanhemmiltani
KENEN KANSSA - Äiti, isi, Arttu
KOHTEET - Gamla Stan; Livrustkammaren, Storkyrkan

PAKKAAMINEN oli multa onnistunein suoritus ikinä! Ainoastaan kävi niin että mukaan lähti myös taannoin KappAhlilta ostettu farkkumekko ja tuo mintunvihreä korkeavyötäröinen hame jäi käyttämättä.


MATKA Helsinkiin sujui hyvin, odottavin fiiliksin ja intopiukassa. Pysähdyttiin yhden kerran syömään vähän sämpylää ja sellasta että taas jaksoi. =) Terminaalissakin oltiin jo aikaseen, joten sielläkin käytin sit vähän kahvilla. Helsingin päässä ihan uus juttu olikin se että laivaan pääsi tosi paljon ennen lähtöä, joten mentiinkin sitten melko pian porttien auettua sinne.

LAIVASTA tuli ensimmäisenä mieleen adjektiivit pieni ja ahdas. Mukanamme ollut ahtaanpaikankammoinen ei tehnyt asiaa helpommaksi, tiedettiin melkein heti alusta, ettei sille laivalle taida olla hänen kanssaan paluuta. Vietiin kamat hyttiin ja lähdettiin samantien kannelle - tottavie sundeckin baariin!



RUOKAA lähdettiin sitten seuraavana syömään.Ravintolavalikoimasta poimittiin Food Garden. Siinä heti huomattiin, että vaikka kyseinen laiva ei ihan odotuksia ylittänyt, palvelu oli erinomaista ja ystävällistä. 


Mä valitsin ruuakseni grillipihvin. Oon oikeesti pihvi-ihminen, ollut siitä asti kun opin pois lasten nakkikoreista...


Jälkkäriksi suklaamoussea ja säilöttyjä kumkvatteja. Oli muuten hyvää!


LOPPUILTA menikin siinä rollari-flipperin, tequilan ja jägermeister energizerin kanssa, hyi mua




AAMULLA ei ees ollu huono olo, tai siis. Mentiin nukkumaan joskus yhden aikoihin. Mä luulin herääväni 6:30, pyörin hetken sängyssä ja tunnustelin. Nousin sitte ylös kun ajattelin että no, puolen tunnin päästä alkaa aamupala et kai sitä voiski jo olla hereillä. Sitten puhelin sai ahaa-elämyksen - olemme ruotsin puolella. Hittolainen, asetin kaupungiksi Tukholman ja sitten totuus valkeni.
Kello oli 5:30.
Siinä sitten mietin että mitähän sitä nyt sitten tekisi. Päädyin kikkailemaan tukan ja naaman kanssa.


Tältä mä sitten näytin - tukka ponnarilla ja naama tikkurilan värikartasta. :) 
Lähdettiin aamupalalle ja sitten istuskeltiin kannella ihmettelemään Ruotsin saaristoa ja kiinnittymistä maihin.


MAIHINNOUSU oli jännää! Käveltiin vain putkea pitkin ja sitten tajusin seisovani RUOTSIN maan kamaralla, huh, se oli jännää. Seuraava etappi olikin löytää sightseeing-veneet, sillä päätettiin matkustaa niillä Gamla Staniin. 5 tunnin hop on hop off-lippu maksoi 11 euroa nenältä, sen sai ostettua laivan infosta.



TUIJOTTELIN hämilläni ympärilleni, olin haltioutunut. Nousimme Gamla Stanissa pois vesibussin kyydistä ja  ensimmäinen retkikohde oli Livrustkammaren, paikka, jossa oli kaikenlaista vanhaa, haarniskoja, vaatteita, jopa ikivanhoja hevoskärryjä ja täytetty Ruotsin kuninkaan hevonen! Käytin myös ekaa kertaa kruunuja. Into piukalla. En oikein malttanut pysähtyä lukemaan tekstejä joita oli pitkin Livrustkammarenia, ahmin silmilläni esim. kaikkea. 



KÄVELYÄ ympäri Gamla Stanin, vierailu Suurkirkossa, joidenkin kauppojen läpi kävely. 




KAHVILLA käytiin Cafe Novassa, tosin mä söin jäätelöä. Nom.


Tämä kuva on paluumatkalta. Antero on kovin iloisen näköinen :)

AIKAA oli vain viitisen tuntia, ja laivaan palattua tosin olikin jo niin nälkä, että oltiin valmiita uuteen starttiin - söin samat ruuat, ja sitten vain hengailtiin - pelattiin flipperiä - ja hehe, yö meni taas tequilan ja jekkuenergizerin parissa. Tässä vielä muutama kuva joista toivon välittyvän edes vähän tunnelmaa.







oon rakastunut tohon kaupunkiin - Tukholmaan - eritoten Gamla Staniin. En tiedä seuraavan retken ajankohtaa, ehkäpä syyslomalla? Hoppas.
PALUUMATKA alkoi siis edellisen päivän toisinnolla. Käytiin sundeckillä, syömässä, sitten yökerhoilua ja taxfreeostoksia.





MATKALAUKKU oli hieman enemmän täysi kuin matkalle lähtiessä. Mulla ja Artulla ostoksia oli mm. olut, tupakka (lähinnä tuliaisiksi polttaville kavereille), sangria, muutamia tuliasia ja itselle mm:

Rannekorut Perla-nimisestä kaupasta Gamla Stanissa

Kassi, joka oli kaupanpäällinen ostaessa Escadan Cherry in the Air-hajuveden <3

Pinkit Converset (49€, maissa 75€)

REISSU on kyllä unohtumaton, mutta vasta alkusoittoa. Mä tulen palaamaan Tukholmaan vielä, monta, monta kertaa. <3






2 kommenttia:

  1. Gamla Stan on ihanan tunnelmallinen paikka! vietin siellä muutaman viikon ollessani vaihdossa ruotsalaisessa perheessä- voi niitä muistoja!<3
    Noi rannekorut on tosi kivoja ja kiinnitin nyt ekaa kertaa kunnolla huomiota siihen et hei sun silmät on upeeeet!! nättimys :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon ehkä vähän kade noista muutamista viikoista... :-)
      Oii kiitos ♥♥

      Poista

Kommenttisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen ja kaikkiin julkaistuihin kommentteihin vastataan! :-) Muista hyvä mieli ennen kuin kirjoitat! :-)